Vuosijuhlakäytännöt muualla ja viedyt lahjat

TKO-wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Asteriski

  • 35-vuotispippalot maaliskuussa 2007 - Mikko Rantanen ja Emilia Hjelm

Puheita pidettiin, laulu- ja soittoesityksiä oli juhlapaikalla. Jatkot muistaakseni vanhassa VR:n tilassa tarjoiluineen ja bändeineen, sieltä siirtyminen Savo-Karjala osakunnalle (vai mikähän sen mestan nimi olikaan), herätyksen jälkeen sauna 10m toiseen suuntaan seinän takana. Ei omituisia tapoja. Lahjaksi annettiin näppäimistöhattuja, joihin oli pikaliimattu magneetteja, joista sai askarrella haluamiaan sanoja tai meemejä ('<3') keltaiseen videokasettikoteloon liimattuihin vastamagneetteihin.

YFK

  • 120. vuosijuhla 16.2.2008 - Miikka Niemelä

Lyhyehkö sanailu siitä, että tullaan kovaa vauhtia 100 vuotta perässä. Lahjaksi annoin kylpyankan ja kylpysuolaa (Suomi-viina). Itse juhlassa heillä oli paljon outoja tapoja, joita ei ollut missään selvennetty.

TKK

  • Jos vuosijuhlalahjassa on viinaa (tai muuta juotavaa, jossa kierrekorkki), pullo avataan lahjaesittelyn jälkeen, korkki tallataan jottei pulloa voi enää sulkea, lahjan antajat naukkaavat ensimmäisen hörpyn ja kiikuttavat sitten vastaanottajien puheenjohtajalle.
  • Saman sukupuolen edustajia kätellään, vastakkaisen halataan.

Tietokilta

  • 23. Muistinollaus 22.2.2008 - Jesse Lankila & Johannes Waronen

Esittäydyttiin tulevamme kaukaa idästä "Moskovan kansanyliopiston robotiikan ja automaattisen dialektisen tietotekniikan laitoksen ainejärjestöstä TKO-älystä" onnittelemaan rakasta länsinaapuriamme 22. juhlavuoden johdosta. Lahjoina annettiin pullo Pöytäviinaa sekä Kommunistisen puolueen manifesti (Marx & Engels) englanniksi.

  • 24. Muistinollaus 27.2.2009 - Markus Penttilä & Joel Kaasinen

Hyvät bileet sisältäen cocktailit, illallisen tansseilla, jatkot jossakin päin Leppävaaraa ja jatkojen jatkot saunalla ja bussilla suhaamisen näiden välillä. Lahjaksi annettiin pullo Kossua ja TKO-älyn 20-vuotishistoriikki.

  • 27. Muistinnollaus 4.2.2012 - Tuomo Jokimies & Tuomas Junno

Kokkarit Tietotekniikan talolla, pääjuhla ravintola Kaisaniemessä ja jatkot jälleen jossain päin Leppävaaraa sekä jajatkot vielä (ilmeisesti) Rantsulla. Lahjaksi vietiin pullopuhelin - Jallu- ja Kossupullo kiinnitettynä toisiinsa nartsalla. Lahjaa annettaessa paheksuimme, ettei TKO-älyä kutsuttu edellisenä vuonna Muistinnollaukseen ja toivoimme, että lahja parantaa järjestöjemme välistä kommunikointia tulevaisuudessa.

Vasara

  • 69. jääkausijuhla (71-vuotisvuosijuhla) 15.3.2008 - Miikka Niemelä ja Emilia Ala-Harja

Lahjaksi vietiin ämpärillinen jäädytettyä vettä, jonka sisällä oli keltainen ankka, tietenkin. Ämpärin sisältö kumottiin esiin, ja Emppi taruili fiksaatioista, fetisseistä ja jääkausista. Pelastusoperaatiota varten annettiin (iso) musta rekyylitön vasara, jossa vielä luki Dead Blow. Juhlassa pidettiin huoli siitä, että TKO-äly näkyi ja kuului. Ei tosin ihan Matlun järjestön puheenjohtajan tyyliin (toim. huom.)

  • 71. jääkausijuhla (73-vuotisvuosijuhla) 12.3.2010 - Anttijuhani Lantto ja Hannu Harmaajärvi

Lahjaksi vietiin pullo huonoa giniä ja sorkkarauta. Sorkkaraudan selityksenä oli luonnollisesti esimmäisenä päähän iskenyt idea nauloista Vasaralle ja kuinka joku sen kumminkin on toteuttanut. Toimme siis sorkkaraudan, jolla ne naulat saadaan irti. Giniin liittyi joku epämääräinen juttu risteilyltä, jossa Vasaran (silloin tuleva) pj varasti jonkun käpistelijäfuksin ginipullon.

Geysir

  • 15. vuosijuhla 26.11.2012 - Tuomas Junno

Lahjaksi vietiin mopolehti ja pullo mangokermaligööriä. Joidenkin mielestä ne sopivat 15-vuotiaalle, ihmisillä oli hauskaa. Cocktail-tilaisuus Alinassa, itse juhlat hotelli Tornin näköalakabinetissa - voi sanoa että paikka on nimensä veroinen. Jatkot olivat Alina-salissa.

Kannunvalajat

  • 63. vuosijuhla 10.5.2008 - Miikka Niemelä, Sampsa Lappalainen ja Markus Penttilä

Lahjaksi vietiin kossupullo, jonka vartta pitkin ylös kiipesi muutama kumiankka tai sellaisen poikanen. Jos tähän liittyi joku tarina, niin se on muisteistamme kadonnut.

Tekstiilarit

  • 34. vuosijuhla 7.2.2009 - Marko Lehtimäki

Lahjaksi vietiin "jotakin mustaa ja jotakin keltaista", eli pullo salmaria, johon oltiin kiinnitetty keltainen pehmoankka. Itse vuosijuhlat olivat Ravintola Ranta-aurassa, paikalla reilu 40 henkeä. Tekstiilareiden ammoinen perinne laulaa 'Moskovalaisen ylioppilaan laulu' oli vähällä katketa, koska Conduksen laulukirjassa ei ollut kyseisen kipaleen sanoja. Onneksi TKO-äly + paikalla olleet teekkarit pelastivat tilanteen laulukirjoineen toimimalla esilaulajina.

Resonanssi

  • 15. vuosijuhla 18.4.2009 - Tuomo Jokimies ja Anttijuhani Lantto

Lahjaksi vietiin "kaikki mitä 15-vuotias haluaa" eli kaljaa (3 six-packia ykköstä, koska 15-vuotias ei saa vielä kolmosta juoda) ja mopon tankki (valiteltiin, että huonon maailmantalouden tilanteen takia edes TKO-älyllä ei ole varaa ostaa koko mopoa). Vuosijuhlassa oli teemana venetsialaiset naamiaset, joten edustimme kaasunaamarit päässä koko vuosijuhlatilaisuuden ajan.

MaO

  • 39. vuosijuhla 13.3.2010 - Anttijuhani Lantto ja Tuomo Jokimies

Lahjaksi vietiin pullo huonoa brandya lämmittämään eksynyttä maantieteilijää ja Vantaan maastokartta, koska Vantaalle eksyy helposti.

Linkki

  • 5. vuosijuhla 26.2.2011 - Niko Kiirala ja Ella Peltonen

Linkin ensimmäiset vuosijuhlat. Coctail-tilaisuus, pöytäjuhlat ja jatkot keskustan tuntumassa Seminaarimäen kampusalueella. Lahjaksi vietiin pullo TKO-äly -viinaa sekä aurinkoja näin pohjoiseen pimeän keskelle.

Ilmeisesti Jyväskyläläinen perinne: pöytiin oli miehille katettu ruusut, jotka ojennettiin aveceille "Niin minä neitonen sinulle laulan" -laulun yhteydessä.

Tampereen TietoTeekkarikilta

  • 20. vuosijuhla 9.4.2011 - Tuomo Jokimies ja Tuomas Junno

Cocktail-tilaisuus Tampereen Villa MAC:ssa, pääjuhla Nokian Kerholassa, jatkot jossain päin Tamperetta ja viralliset jatkojen jatkot vielä Herwannassa Teekkarisaunalla. Kaikilla väleillä bussikuljetus.

Lahjaksi annettiin vuotava jätesäkillinen kossua liittyen edelliseen käyntiin, jolloin Herwantapelissä jälkeemme jäi vuotava jätesäkillinen oksennusta.

Myös Tampereella pöytiin katettiin ruusut ennen "Niin minä neitonen sinulle laulan" -laulua, jonka aikana ruusut annettiin avecille tai lähimmälle naispuoliselle.

Yleisesti

  • Tansseista

Poloneesi tanssitaan aina oman pöytäseuralaisen kanssa, muita tansseja varten pöydissä on yleensä tanssikortit, joihin voi sopivissa välein (konferenssit) kerätä tanssipartnerien nimet. Poloneesin päätteeksihän ollaan järjestäydytty salissa siten, että oma tanssipartneri on salin toisella puolella. Kun poloneesin musiikki lakkaa, kannattaa alkaa jo ottaa hyviä asemia ja teroittelemaan kyynerpäitään. Ensimmäisen valssin tahdin kiiriessä ilmoille, tulee miesten sännätä kuin kiimainen sonni kohti partneriaan, pysähtyä tämän eteen ja pyytää kumartaen lupaa tanssiin. Tällä tietenkin varmistetaan se, ettei kukaan vie sitä omaa - illan kauneinta - partneria. Lisähuomiona sanoisin, että tietty varovaisuus lakerikengillä juostessa on syytä muistaa; etenkin pysähdysvaihe on syytä aloittaa riittävän ajoissa.